lauantai 17. lokakuuta 2020

Kiitos siitä, että laulan!

Ritva ei inspiroi ainoastaan upealla äänellään ja pedagogisilla taidoillaan, vaan myös aurinkoisella ja lämminsydämisellä suhtautumisellaan elämään ja kanssaihmisiin. Ritva tervehtii aina avosylin, hymy huulillaan ja pilke silmäkulmassa. Kun lauluoppilaiden aikataulut menevät sekaisin ja samaan aikaan tunnille onkin tulossa useampi oppilas, Ritva naurahtaa ja pistää kahvipannun porisemaan. ”Eiköhän juoda kahvit ja oteta kakkua.”

Saan kiittää Ritvaa siitä, että laulan. Ilman Ritvan kesäkurssia minusta tuskin koskaan olisi tullut laulunopettajaa. Mukava lauluharrastus musiikkiopistossa päättyi laulamisen lopettamiseen, koska saamani palautteen perusteella ajattelin, että en selvästikään osaa mitään ja lienee parempi, etten avaa suutani ollenkaan. Laulamisen ilo oli tapettu. Päätin kuitenkin hakeutua Ritvan kesäkurssille Joutsenon Taidekesään. Onnekseni pääsin Ritvan oppilaaksi ja laulamisen riemu löytyi uudestaan. Kiitokset siitä sydämeni pohjasta! 

Ritva on loistava esimerkki positiivisuudesta ammentavasta pedagogiikasta. Ritva on tarkka ja vaativa, mutta samalla hyvin kannustava ja rohkaiseva. Laulaminen on vielä henkilökohtaisempaa kuin soittaminen. Instrumenttina on oma kroppa, äänihuulet ovat Luojan luomat ja soittimessa tuntuu kaikki, mitä teet – mitä olet syönyt, miten olet nukkunut, tukkiiko allergia nenää tai kaihertaako kurkussa alkava syysflunssa. Näin ollen opettajan sensitiivisyys oppilaaseen suhtautumisessa, sosiaaliset taidot, pedagoginen osaaminen ja pelisilmä nousevat arvoon arvaamattomaan.  

Ritvan elämän tarinaa tutkiessa ihailuni laulajattaren elämäniloa ja valoisuutta kohtaan on vain kasvanut. Ujon oopperadiivan polku ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Kaksi evakkoreissua. Aviottoman lapsen saaminen 60-luvulla ja lapsen isän katoaminen kuvioista. Ensimmäinen avioliitto, joka päättyi eroon. Toinen avioliitto, jota varjosti puolison alkoholinkäyttö. Sairaan puolison hoitaminen kotona. Leskeksi jääminen. Koko laulajanura freelancerina. 

Aloittaessaan lauluopinnot Sibelius-Akatemiassa 29-vuotiaana Ritva oli monien mielestä vanha. Ikä onkin asia, josta Ritva on saanut kuulla elämänsä varrella ja uransa käänteissä kyllästymiseen saakka. Niinpä hän on päättänyt laulaa niin pitkään kuin ääni toimii ja suinkin vain jaksaa. 85-vuotisjuhlakonsertissa kuultiin Ritvan laulua, niin livenä kuin vanhalta arkistonauhalta. Vissi d’arten sävelten liidellessä läpi konserttisalin ei kuulijoiden silmäkulmat voineet jäädä kostumatta. Oopperan grand old lady on vertaansa vailla! 

Uskallan puhua suuren laulajajoukon puolesta, kun kiitän siitä työstä, jota olet meidän kanssamme tehnyt! Vankkumaton ammattitaitosi opettaa laulutekniikkaa, avata erilaisten repertuaarien saloja ja kannustaa tulkitsemaan lauluja sielusta, ovat korvaamattomia aarteita meille, sinun oppilaillesi. Ja oppisi kantavavat meitä läpi elämän. 

Sydämelliset onnittelut Ritva! 


***

”Ritva on Aurinko, avoin, kannustava ja sydämellinen ihminen. Valloittaa kaikkialla minne menee!” -Margit W. 

”Syvästi tunteva taiteilija, hurtin huumorin viljelijä, ei opettajana lannista, vaan pistää ponnistamaan. Syttyvä!” -Laura

”Innostuva ja innostava. Aina tyylitajuinen ja luontaisen musikaalinen.” -Reetta

”Kaikkien aikojen Riitta! Miten kuulenkaan korvissani hänen helisevän äänensä laulamassa "Tule saareen, Paavo!" -Tuulikki

”Hulvaton! Niin lavalla kuin arjessa. Ne silmät, se nauru!” -Minna L.

”Ritva on lämmin, vilpitön ja kannustava. Huumori ja topakka tekemisen meininki on aina vahvasti läsnä opetustilanteissa. Hän puhuu oppilaalleen arvostaen ja kannustaen, siitä olen niin kiitollinen.” -Hanna-Leena

”Loistava taiteilija ja kannustava kollega.” -Risto

”Rakas Ritva on valoisa ja lämmin, ihmisistä innostuva ja aina kannustava! Huumorin ystävä, reipas nainen. Tunneilla mentiin eikä meinattu - laulettiin ruoto suorana ja tilat auki! Upea Ritva!” -Ilona

”Tyylikäs, lämmin, helposti lähestyttävä, kannustava, luotettava, älykäs ja analyyttinen, rohkea, tarmokas! Osaa tarpeen tulleen myös yllättää & heittäytyä!” -Vesa

”Ihana Ritva, minulle Tyyne Alliina Mökä, joka opetti laulun alkeita ja oli nuorelle helsinkiläiselle äiteenä.” -Marjo

”Upea laulaja ja pedagogi - aito, sydämellinen, kannustava, positiivinen ja lämmin ihminen.” -Minna G.

”Monipuolinen pedagogi, jolla on valtava tietotaito millaisella tekniikalla eri aikakausien musiikkia lauletaan!” -Margit T.

”Aito ja lämmin ihminen. Hyvällä huumorintajulla varustettu kokonaisvaltainen pedagogi. Eläinrakas lavakettu!” -Maria

”Parhaiden kvaliteettien ja kestävän kehityksen taiteilija ja suuri ihminen!” -Aino

”Upea taiteilija ja suurisydäminen Ihminen isolla iillä” -Minna-Sisko


Jorma Hynninen, Taru Valjakka, Ritva ja Jaakko Ryhänen legendaarisen Metropolitan oopperan edessä

Ritva ja Mirjam Helin

Ritva 80-vuotisjuhlakonsertissa





keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Hyvää syntymäpäivää Ritva!


Ritvaa juhlittiin jo vähän etukäteen sunnuntaina 15.lokakuuta 85-vuotisjuhlakonsertin merkeissä Helsingin konservatorion konserttisalissa. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaa, Ritva lauloi konsertissa itsekin! Kuinkahan moni sopraano maailmassa pystyy esiintymään vielä 85-vuotiaana!

Juhlakonsertti alkoi lapsuustunnelmista Karjalasta. Laps olen köyhän, kauniin Karjalan...

Ritva on uransa aikana tehnyt yhteistyötä lukuisten loistavien pianistien kanssa. Niinpä konsertissakin oli flyygelin äärellä pianisteja ruuhkaksi asti! Tässä Ritvan sisääntuloa ovat komppaamassa pianistit Jukka Nykänen, Collin Hansen, Liisa Pimiä ja Gustav Djupsjöbacka. Konsertissa kuultiin lisäksi pianisti Heikki Pellistä.

Pianistit Jukka Nykänen, Collin Hansen, Liisa Pimiä ja Gustav Djupsjöbacka

Nauruhermojen kutkuttelusta vastasi Laura Jurkka, jolla on pitkä historia yhteistyöstä Ritvan kanssa – alkaen jo 90-luvulta. Konsertin ensimmäinen hahmotelma vaati vielä vähän hiomista ennen kuin sunnuntain ohjelma oli valmis! Käsiohjelmaa ei kuitenkaan painettu, vaan Laura johdatteli kuulijan tunnelmasta toiseen. Näin konsertin käänteet säilyivät kaikille yllätyksenä – välillä myös esiintyjille itselleen!

Laura Jurkka

Pianisti Gustav Djupsjöbacka ja Ritva Auvinen esiintyivät ensimmäisen kerran yhdessä pitkälti yli 30 vuotta sitten. Duopari on levyttänyt yhdessä muun muassa Merikannon, Madetojan ja Sibeliuksen lauluja.

Gustav Djupsjöbacka ja Ritva esittivät juhlakonsertissa yhdessä mm. Sibeliusta

Konsertissa vieraili Olga Korppu, joka on konsertoinut Ritvan kanssa aikaisemminkin. Tämä hyväntuulinen vanhapiika ja äidinkielen lehtori evp esitti Satumua-tangon Savonkielellä. Ehtipä Olga siinä tarinoinnin lomassa tarjota Ritvalle taskumatistaan viskipaukunkin!

Marja Peura alias Olga Korppu, Ritva ja Laura

Ja eihän oopperadiivan juhlakonsertti olisi mitään ilman oopperan kummitusta! Kansallisoopperan lavalta tuttu tenori Ilkka Hämäläinen ja Ritva hurmasivat yleisön upealla duetollaan!

Muistathan kai! Ilkka Hämäläinen ja Ritva

Yksi illan sykähdyttävimpiä hetkiä oli Toscan rukous Vissi d’Arte, joka kuultiin Yleisradion kantanauhalta Ritvan laulamana. Viimeistään tässä kohtaa konserttia alkoivat käsilaukut napsua nenäliinan etsinnöissä.

Cavaradossi (Kalevi Koskinen) ja Tosca (Ritva) Lahden oopperassa vuonna 1979

Ritvalle on kertynyt opetusvuosia päälle viisikymmentä ja opissa on ollut satoja niin ammattiin tähtääviä laulunopiskelijoita kuin harrastajiakin. Konsertissa kuultiin Ritvan oppilaita eri vuosikymmeniltä.

 Etualalla konsertissa esiintyneet Ritvan entiset oppilaat Sirkka Parviainen (oikealla), Heidi Jakkula, Tehi Sulonen ja Hanna-Leena Haapamäki

Konsertin lopussa lavalle kokoontui suuri joukko Ritvan entisiä oppilaita laulamaan päivänsankarille yllätyksenä laulun Karjalan kunnailla. Lopulta koko yleisö yhtyi lauluun.



***

Paljon onnea Tyyne Alliina Mökä 
(Ritvan lempinimi vuosien, vuosien takaa)!


***

Konsertin laulajat Ritvan lisäksi (esiintymisjärjestyksessä):
Satu Strömberg
Sirkka Parviainen
Reetta Ristimäki (videotervehdys)
Marja Peura (”Olga Korppu”)
Ilkka Hämäläinen
Laura Jurkka
Hanna-Leena Haapamäki
Heidi Jakkula
Tehi Sulonen


Pianistit:
Jukka Nykänen
Liisa Pimiä
Collin Hansen
Gustav Djupsjöbacka
Heikki Pellinen